Optimismista

Tuntuu, kuin optimismi olisi nykyään kirosana. Se yhdistetään new ageen ja laput silmillä elämiseen, suorastaan naiiviuteen. Epärealismiin ja utopiaan.

Mutta onko sen välttämättä oltava niin? Kuuntelen ihmisiä, jotka miettivät soluasumista. ”Mutta en minä tiedä, mitä jos tulee kuitenkin ihan hirveät kämppikset?” Toki evolutiivisesti ajateltuna on järkevää, että ihmisillä on enemmän negatiivisia kuin positiivisia ajatuksia. Olisi varmasti kuollut jos vain olisi hymyillyt leijonalle ja ajatellut sen olevan Aslan. Varuillaan oleminen on auttanut vaaran tunnistamisessa ja selviytymisessä.

Näyttäisi siis siltä, että ihmiselle ovat ominaisempia negatiiviset kuin positiiviset ajatukset. Mutta väitän, että tästä voi oppia pois. Positiivisuus on asenne ja taito, jonka voi oppia. Samalla tavoin kuin on oppinut ajattelemaan negatiivisesti, voi oppia ajattelemaan positiivisesti. Naisten lehdissähän neuvotaan näin itsetunnon kohotuksesta: ”Mene peilin eteen ja sano ääneen olevasi kaunis.” Tämä saattaa tuntua hurjan hölmöltä, miksi ihmeessä tekisin niin? Enkä edes ajattele olevani kaunis! En tietenkään, koska minä ja ympäröivä kulttuuri on ohjelmoinut toisenlaisen koodin päähäni: en ole tarpeeksi. Loreal sanoo, että koska olet sen arvoinen. Paskat, en todellakaan ole sen muovimaailman arvoinen! Olen itsessäni arvokas ilman kemiaa ihollani.

Palaten koodin ohjelmoimiseen. Sanotaan, että mestariksi tuleminen vaatii 10 vuoden aherrusta. Käydessäni fysioterapiassa terapeutti sanoi, että pitää tehdä jokin asia sata kertaa, jotta liike tulee luonnostaan. Mutta jo kolmesta kerrasta liike jää lihasmuistiin. Näen mielen samalla tavalla, enhän edes kannata dualismia.  Mieleen voi asettaa aivan toisenlaiset ajatukset yksinkertaisesti ajattelemalla niitä joka päivä. Harjoitus tekee mestarin. Aluksi voi tosissaan tuntua oudolta ja ehkä vähän nolostuttaa miettiä hyvää itsestään, mutta lopulta tajuaa, että niinhän sen pitääkin mennä. Tämä on luonnollista ja se aiempi itsensä piiskaaminen ja alistaminen olikin epänormaalia. Meditoinnin päätteeksi ajattelen itsestäni hyviä asioita. Silloin mieli on valmiiksi seesteinen ja vastaanottavainen. Ei voi kuin hymyillä ja tuntea olonsa hyväksi. Eikä tähän mennyt 10 vuotta vaan pari kuukautta. Toki tässäkin varmasti on kehitettävää, mutta uskon olevani hyvällä tiellä itsensä kanssa sovussa elämisessä.

Pessimismistä on siis ulospääsy. Tuntuu, etteivät ihmiset kunnolla tajua sitä. On helpompaa olla ahdistunut ja kylpeä negatiivisuuden syvässä valtameressä. Olla mollimoodissa. Positiivisuuteen pitää kuitenkin tehdä töitä, ei mikään tule ilmaiseksi. Erään psykologin mukaan tunteet eivät ole vain meille tapahtuvia asioita, vaan me myös valitsemme ne. Olen täysin samaa mieltä.

Jos tarkastellaan alun esimerkkiä, ihan hyvin voisi ajatella: ”Minähän voisin saada aivan mahtavat kämppikset solussa!” Koska se on mahdollista, aivan yhtä todennäköistä kuin mahdollisuus kauheisiin kämppiksiin. Mitään ei ikinä saa ellei ota riskejä. Optimistiset ihmiset minä näen nimenomaan rohkeina riskinottajina. Pessimistinen ihminen saattaa kuvitella tietävänsä jo etukäteen lopputuloksen ja ei edes yritä. Ei optimismi ole sokeutta sille, ettei mikään voisi ikinä mennä pieleen. Optimisti ottaa sen kyllä huomioon, muttei anna sen olla esteenä elämälle. Täytyy yrittää vaikka tulisi kovaa ja korkealta alas, koska en voi ennustaa tulevaisuutta. Yritän siis ja elän sen lopputuloksen kanssa mikä tulee. Sanotaan, ettei pessimisti pety ikinä. Ehkä niin, muttei kyllä saavutakaan mitään ilman riskejä.

Lopulta optimismi vain antaa enemmän. Eräänä päivänä oli sateinen päivä, mutta riisuin sadevaatteet työpäivän päätteeksi kun sade lakkasi ja lähdin pyöräilemään kotiin. Puolessa välissä tuli armoton kaatosade ja kastuin kunnolla heti. Nauroin koko tilanteen absrudiudelle ja sarkastisuudelle, koska keltaiset sadevaatteeni olivat edessäni korissa muistuttamassa olemassaolostaan. Tottakai voisi kiroilla ja vittuuntua, mutta yhtä hyvin voi vain nauraa ja pelastaa siten itsensä ja päivänsä. Huumori on paras coping keinoista. Nauraminen itselle huvipuiston laitteessa kun on kädet sidottu ja hame lepattaa ylhäällä.

Toinen kommellus sattui, kun aloin pitkän tauon jälkeen kuunnella Olavi Uusivirtaa. Hetken fiilisteltyäni tulin ajatelleeksi, että olisipa mukava lähteä keikalle. Katsoin keikkakalenteria ja huomasin, että hän on tulossa kotikaupunkiini parin päivän päästä tekemään ilmaiskonsertin! Se tuntui ihan karmalta, että minun oli tarkoitus juuri silloin kuunnella Olavia ja katsoa keikkakalenteria. Tarkoitus mennä sille keikalle. Sain ystäväni mukaan ja lähdimme täynnä intoa ja odotusta keikalle. Paikalle päästessä meitä olikin vastassa piiitkä jono ulkona. Ei auttanut kuin jonottaa. Kohta ilmassa kuului: ”Olavin keikka on täynnä, enempää ihmisiä ei mahdu sisälle!”. Hetken epäusko iski minuun. Eihän näin nyt voi käydä, missä olet karmani, meillä oli sopimus! Lopulta kelailtuani kaikkea päässäni tajusin, että tässä on taas naurun paikka, voin tehdä niin palveluksen itselleni. Kohtalo tuli ja veti maton jalkojen alta, hah haa! Nauroimme tilanteiden arvaamattomuudelle ja jatkoimme matkaa kotiin hyvillä mieli. Ja osasin löytää tilanteen hyvät puolet: kuulutus tuli melko pian kun saavuimme paikalle, eli emme jonotelleet turhaan.

Oscar Wilde sanoi, että siinä missä muut näkevät epäonnistumisen, minä näen oppimisen mahdollisuuden. Tuo ajatus puhuttelee minua niin. Ja opinkin jo tuosta miten ilmaiskeikkojen suhteen pitää toimia. Olemme menossa samaisen ystävän kanssa syksyllä hänen kotikaupunkiinsa Olavin keikalle. Lipuissa on kieltämättä jokin turvallisuuden tuntu. Vaikka voihan tässä tapahtua vaikka mitä, ehkä meteoriitti tipahtaa päähän ennen keikkaa. Mutta aivan yhtä suurella, ellei pikemminkin suuremmalla, todennäköisyydellä minulla tulee olemaan mahtava ilta Olavia katsellessa.

”Kun minulta viedään kaikki
Autan kantamaan
Kevyesti nousee askel
Autan kantamaan
Ja kun lopulta kaadun
Teen sen näyttävästi

Näin minä vihellän matkallani
Näin minä vihellän matkallani
Jos sen on oltava niin
Olkoon sitten niin

Lusikka kauniseen käteen
Takaisin satulaan
Vannon kiven ja kannon kautta
Vannon kiven ja kannon kautta
Teen kaiken uudestaan”

Kategoria(t): Arvot, Itsensä kehittäminen, Musiikki, Positiivisuus, Rakkaus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta kohteessa Optimismista

  1. nana sanoo:

    Olen samaa mieltä monesta asiasta mistä kirjoitit. On kuitenkin myös vähän fakta, että kaikesta ei yksinkertaisesti pysty aina ajattelemaan positiivisesti. On tottakai hyvä pyrkiä pois negatiivisesta ajattelutavasta ja yrittää löytää huonoistakin asioista ne hyvät puolet, mutta maailmassa on valitettavasti monia asioita mihin tuo ei aina päde. Täytyy myös muistaa, että ihmiset ovat niin erilaisia ja reagoivat asioihin eri tavalla. Olen kyllä samaa mieltä, että jokainen pystyy työstämään omia ajattelutapojaan positiivisempaan suuntaan. En myöskään täysin allekirjoita väitettä siitä, että tunteet eivät ole vain meille tapahtuvia asioita vaan me myös valitsemme ne. Osittain tuokin varmasti pitää paikkaansa, mutta mielestäni tosiaankin vain osittain. Vaikka on täysin kannattavaa pyrkiä näkemään asioiden positiiviset puolet, on myös hyvä kiinnittää huomiota siihen, ettei omalla optimistisuudellaan tule tahtomattaan vähätelleeksi toisten tunteita.
    Nämä tosiaan ovat niin tilanteesta ja ihmisestä riippuvaisia asioita, että vaikea yksiselitteisesti olla mieltä suuntaan tai toiseen. Todella ihailtava asenne sinulla silti, ja varmasti siitä on paljon oppimista monellakin 🙂

    • avatar Merituuli sanoo:

      Kiitokset monipuolisesta palautteesta. 🙂 Kyllä, todellakin ihmiset ovat erilaisia ja reagoivat asioihin niin monenlaisilla tavoilla. Eräs ystäväni sanoi kerran, että maailma on paha, mutta elämä on ihanaa. Tuo viisaus on hyvin lähellä itseä. Toinen siteeraukseni on: ”Niille, jotka ajattelevat, maailma on komedia, kun taas niille jotka tuntevat, maailma on tragedia.” Tietenkään näitä asioita ja mitään blogissani ei kannata ottaa mustavalkoisesti ja absoluuttisina asioina, sitä en tarkoita. En usko sellaisiin. Mutta että ajattelen maailmasta, ettei kyllä mikään itsessään ole hyvää tai pahaa, ainoastaan meidän reagointitapamme määrittelee sen.

      En myöskään tarkoita yleistää ajatuksia muihin ihmisiin, ulotan ne vain omaan itseeni. Lopulta kaikki toimivat juuri niin kuin parhaaksi näkevät. Eli tarkoitukseni ei ole loukata ketään, mutten myöskään halua olla olematta oma itseni sen pelon varjolla, että joku ottaa henkilökohtaisesti elämänkatsomukseni. Tuskinpa niin käy, olen lopulta aika keskitien ihminen.

      Tosiaan, en yritä tehdä asioista universaaleja, koska se on mahdottomuus. Mutta oman itseni kautta haluan tuoda esille eri tapoja nähdä maailma. Kiitokset sanoistasi asenteestani. Juuri asenne on tärkeintä hyvässä elämässä. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

90 − 81 =