Transformaatio

Viimeinkin elämässäni on sellainen vaihe, jossa  tavaraa lähtee enemmän ovista ulos kuin tulee sisään.

Toteutin aiemmin mainitsemani haaveen ja luovuin televisiosta. Tilalle tulikin sitten eräs tumma ja komea, jonka sylissä on oikein mukava olla: keinutuoli. Itsessään television lähtö ei hirveästi muuttanut elämääni, koska olen jo useita vuosia elänyt ilman digiboksia. Television pragmatismi kulminoitui lähinnä elokuvien katseluun ja musiikin kuunteluun. Nämä hoituvat nyt helommin yhdestä lähteestä tietokoneella.

Kuitenkin televisiottomuus sai liikkeelle suurempia voimia: sain pontta uudistaa kotiani kiehtovampaan suuntaan. Päädyin minimalismia käsittelevien blogien sivuille ja koin viimeinkin löytäneeni sen, mitä olin yrittänyt alitajuisesti etsiä pitkään – yksinkertaisuuden. Kun palasin muistoissani vuoden taaksepäin ja mietin pahoinvointiani, ymmärsin sen osaltaan johtuvan täyteen ahdetusta kodista. Muutto isosta asunnosta pienempään ei toimi, jos ei ole valmis vähentämään materiaalista valtakuntaansa. Ahdistuin siitä, että joka paikassa oli tavara, tavara, tavara vieri vieressä ja koti oli ainainen muuttuva labyrintti. Olin aivan lamaantunut sen pysähtyneen energian ja sekasorron keskellä.

Kun mietin mitä minä oikeasti haluan ja todella arvostan, vastauksena nousi: avaraa tilaa, yksinkertaisuutta, esteettisyyttä. Sitä, että minulla on tilaa liikkua ja tanssia.  Sitä, että omistan vain kaikkein tärkeimmän ja merkityksellisimmän. Olen syksyn aikana käynyt läpi jokaisen tavarani. Jokaisen lusikan, jauhopussin, kirjeen, vaatekappaleen, hengarin. Hankkiuduin kaikesta turhasta eroon. Nyt olen viimein selvillä kaikesta tavarastani, jokaiselle on jokin paikka ja käyttötarkoitus. On niin vapauttavaa kun ei omista mitään ylimääräistä ja irrallista.

Flow’ssani kiertoon lähtivät myös kirjahyllyni ja suurin osa niiden sisällöstä. Olin jo tovin pohtinut suhdettani kirjoihin, dvd-elokuviin ja cd-levyihin. Oivalsin, etten oikeastaan pahemmin arvosta niitä. Suurimmaksi osaksi olin ripustautunut niihin siitä syystä, jos joskus tarvitsisin niitä ja ne olisivat helposti saatavilla. Niitä hetkiä ei juurikaan ole kuitenkaan ikinä tullut. Luen kirjan ehkä kerran tai kaksi enkä sen jälkeen enää palaa siihen. Se materia vain oli olemassa siinä, vei minulta turhaan energiaa ja resursseja, miksi siis sallisin sen vallan? Kaiken voi aina joka tapauksessa lainata ja yhteiskunnassamme on todella merkittävä, ilmainen ja demokraatinen järjestelmä: kirjasto.

Soitin kierrätyskeskukseen ja puolentoista tunnin kuluttua ihmettelin uutta, avaraa tilaa. Nauroin myös sille, kuinka helppoa päätösten teko voi joskus olla.

Tyhjän tilan olen täyttänyt viherkasveilla. Korvasin kuolleen elävällä. Joidenkin ystävieni mielestä kotini on aika askeettinen ja mielenterveyteni astettakin on jopa pohdittu. Useimmat kuitenkin kuvailevat tätä harmoniseksi ja viihtyisäksi. En ole itse ikinä ollut näin tyytyväinen. Jokainen elementti kodissani pääsee oikeuksiinsa kun tavaraa on vähemmän ja ne erottuvat. Usein sisustuslehdissäkin esitelläänkin vain muutaman esineen edustamia kokonaisuuksia, koska avara tila viehättää ihmisiä.

Koen saaneeni ihan mielettömästi hyötyjä tästä muutoksesta. Ensinnäkin säästän rahaa kun en koe enää tarvetta hankkia esimerkiksi kirjoja omaksi. Siivoamisesta on tullut naurettavan helppoa kun pölyä ei yksinkertaisesti synny enää samaan tahtiin. Voin hyvin jättää viikkosiivouksen tekemättä, aiemmin taas piti siivota jopa kaksi kertaa viikossa. Minulla ei mene aikaa tavaroiden huoltamiseen, siivoamiseen ja niiden varastoimiseen. En tarvitse isompaa varastoa enkä asuntoa tavaroilleni. Resursseja säästyy.

Ennen kaikkea koen eläväni enemmän arvojeni mukaan. Oivalsin, etten minä ole materialisti, joten ei minun tarvitse elää ja kuluttaa kuten iso osa kulttuurimme ihmisistä. Eikä tämä ole ollut edes vaikeaa, vaan suuri innostuksen ja inspiraation lähde. On niin mielettömän hieno tunne, kun kokee hallitsevansa itse tavaraa ja tilaa, eikä toisinpäin. Kun ei tarvitse hakea turvaa ja lohdutusta tavarasta, eikä rakentaa identiteettiä väliaikaisen muodon, materian, varaan.

Voi vain…olla.

Kategoria(t): Arvot, Itsetuntemus, Minimalismi, Muutos, Todellinen minuus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta kohteessa Transformaatio

  1. Riikka sanoo:

    Hei MeriTuuli, lueskelin kirjoituksiasi ja tunnistan sukulaissielun. Monet pohdintasi ja olotilasi tuntuvat tutuilta, myös se että välillä on onnen ylimmillä kukkuloilla ja välillä alimmassa helvetissä. Ja kuitenkin toivoo ja uskoo että kaikki muuttuu paremmaksi.

    Sinulla on hyviä ja mielenkiintoisia pohdintoja.

    Itseäni on auttanut pitkä terapiaprosessi, se on tuonut ääripäitä lähemmäs toisiaan, niin että alas ei tipu ihan niin syvälle, ja sieltä pääsee nopeammin ylös, ja hyvällä mielellä ollessaan muistaa ja hyväksyy, että ihmisen elämässä ja olemisessa on pimeäkin puolensa, ja se on ihan ok. paljon aikaa on mennyt ja sisäistä työtä tehty valtavasti, mutta se on sen arvoista.

    Ja toisaalta toiset ihmiset vaan ovat rakenteeltaan ailahtelevaisempia kuin toiset, kaikki eivät vaan voi olla tasaisia tallaajia, ja hyvä niin.

    Tuumin, että ihminen on perusolemukseltaan ristiriitainen olento, ja sen hyväksyminen helpottaa.

    Niin että halusin vaan sanoa että et ole yksin ajatuksiesi ja tunteidesi kanssa 🙂

    Toivotan kaikkea hyvää ja iloa ja valoa jatkossa!

  2. avatar Merituuli sanoo:

    Heippa Riikka,

    pahoittelut kun äkkäsin kommenttisi vasta nyt (se oli eksynyt roskaviestien sekaan). Olen aivan samaa mieltä kanssasi, että ihminen on kokonaisuudessaan varsin ristiriitainen olento ja varmasti juuri ne itsen vastakkaisuudet ja terävät kulmat aiheuttavat kärsimystä ja hämmennystä. Erityisesti suuri kärsimyksen lähde on se, ettei hyväksy pahoinvointiaan ja pyrkii vimmatusti pois siitä: kieltämällä, torjumalla, etsimällä ratkaisua, olemalla menneessä tai tulevassa. Kulttuurissamme piilee vahva oletus, että aina pitäisi olla onnellinen ja nousuputkessa: tällainen ideologia, dogmatismi, on omiaan aiheuttamaan pikemminkin pahoinvointia kuin hyvinvointia.

    Kiitos muistutuksesta, etten ole yksin. 🙂 Ego saa toisinaan tuntemaan itsensä eristyneeksi muusta maailmasta. Kuitenkin Aaro Löfiä lainaten me emme ole yksin asioidemme kanssa, me vain painimme niiden kanssa yksin. Ajatukset, tunteet ja kokemukset ovat aina jaettuja ja vallitsevat ajasta ja paikasta riippumatta.

    Toivotan takaisin kaikkea valoa, hyväksyntää ja rehellisyyttä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

+ 55 = 59