Seksuaalisuuden diversiteetti

Seksuaalisuus. Mitä tuo mystinen ja primitiivinen, meihin jokaiseen sisäänrakennettu voima oikein on? Pyrin kirjoitelmassani valottamaan ja pohtimaan aihetta hieman. Toivoisin myös sinun ottavan osaa dialogiin kanssani.

Väestöliiton mukaan seksuaalisuuteen kuuluvat seksuaalinen kehitys, biologinen sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, sosiaalinen sukupuoli-identiteetti ja sen mukainen rooli sekä suvun jatkaminen.

Seksuaalisuus on mukana syntymästä kuolemaan. Meitä ei olisi olemassa ilman seksuaalisuutta: se on kaikkialla läsnäoleva, universaali ilmiö. Seksuaalisuus ei ole mikään ihmisyydestä irrotettavissa oleva ilmiö, jonka voisi ulkoistaa, objektivoida ja asettaa suurennuslasin alle. Se on osa ihmisyyttä, persoonallisuutta. Ennen kaikkea seksuaalisuus vain on.

Ihmiskunnan jatkumisen kannalta siis seksuaalisuus on välttämätöntä. Se luo energian ja elämänkentän, jonka piirissä ja vaikutuksen alaisena asiat tapahtuvat ja ilmenevät. Oshoa lainaten seksuaalisuus on elämän virtaa ja jatkumoa.

Kuitenkin seksi itsessään on vain yksi spektrin kaistale seksuaalisuudessa, vaikka nämä termit usein mielletään synonyymeiksi. Todellisuudessa seksuaalisuus on kaikkialla ja läsnä jokaisena hetkenä, jokaisessa hengenvedossa, unessa ja valveilla (kiitos Freud), puheessa ja eleissä, tietoisuudessa ja tiedostamattomassa. Seksuaalisuus näkyy esimerkiksi siinä, miten ihminen kokee asiat, miten kantaa itsensä, miten tasapainossa on itsensä, muiden ja maailman kanssa. Miten aistii ja kohtaa tuoksujen, makujen, äänien ja kosketusten sinfoniaa. Millä tavalla asuttaa omaa sielunsa temppeliä. Seksuaalisuuteen kuuluu oleminen eikä pelkkä tekeminen. Intohimoinen katse voi olla huomattavasti seksuaalisesti virittyneempi kuin seksi.

Mielestäni kulttuuriamme vaivaa ambivalenssi yliseksualisoitumisen ja aliseksualisoitumisen välillä. Yliseksualisoituminen pursuaa mediassa ja aliseksualisoituminen seuraa seksuaalisuuden inflaationa tästä: seksuaalisuus on kaupallistettu, esineellistetty, ulkoistettu. On ohitettu se seikka, että sekusaalisuus on ennen kaikkea mielen sisäistä ja mielessä syntyvää. Mihin tämä johtaa? Tunnekylmään pornoon. Tyhjyyteen. Kokemukseen, ettei mikään tunnu miltään. Vieraantumiseen itsestä ja muista. Aliseksualisoituminen näkyy seksuaalisuuden pikaruokailuna: nopeana, irvokkaana, tiedostamattomana ja hävettävänä toimintana, mikä ennen pitkää jättää entistä nälkäisemmäksi.

Seksuaalisuus on kokemusta itsestä ja omasta olemassaolosta. Kun kohtaa vastaavan virittyneisyyden toisessa ihmisessä, se resonoi ja värisyttää ihmistä läpikotaisesti ja vaistonvaraisesti. Eläimillä on viettelevät soidintanssinsa, ihmiset taipuilevat ja elehtivät toisilleen yökerhoissa musiikin vaikutuksesta. Tanssi on hyvin luova kanava seksuaalisuuden ilmenemiseen ja ilmaisemiseen. Käsittääkseni erilaisten alkuperäisheimojen keskuudessa tanssi on toiminut juuri muotojen esittelynä, seksuaalisena tapahtumana ja ollut osana parinvalintaa. Tämä sama primitiivinen kosioriitti vain jatkuu nykyisin bassojytkeen ja vilkkuvien valojen alaisuudessa.

Ennen osallistumistani kontakti-improvisaatioon kuvittelin koskettamisen olevan minulle hyvin luonnollista, haluavani olla siten yhteydessä muihin ja olevani avoin kosketukselle. Kuitenkin yllätyin siitä miten se ei ollutkaan minulle niin helppoa, vaikka olen osallistunut monenlaisille somaattisuuteen perustuville kursseille: koin luontevammaksi koskettaa tuntemattomia naisia miesten sijaan. Pohdin, johtuiko reagointini juuri kulttuurin yliseksualisoitumisen perinteestä (joka näkyy etenkin vastakkaisten sukupuolten kohtaamisen seksualisoitumisena). Yritin päästää irti ajatuksesta, että tämä olisi seksuaalista, että tämä merkitsisi yhtään mitään. Toisaalta, ehkä voisi myös myöntää tämän olevan seksuaalista ja se on luonnollista, muttei sen tarvitse liittyä mitenkään ajatukseen seksistä. Epämukavuusalueille meneminen opettaa kenties eniten.

Amanda Pilke istui viereisessä pöydässä ollessani kahvilassa ystäväni kanssa. Pidän häntä rohkeana ihmisenä, koska hän on nuoresta iästään huolimatta näytellyt kaksi alastonroolia Puhdistuksessa ja Vuosaaressa. Seikassa kulminoituu aiemmin mainitsemani ambivalenssi: toisaalta kaikki on niin ylitsevuotavan seksuaalista ja ihmiset kokevat enemmän tai vähemmän painetta itsensä esittämiseen ja paljastamiseen, toisaalta kuitenkin itseä ja omaa seksuaalisuutta varjellaan, peitellään, suojellaan ja vartioidaan. Risteäminen Amandan kanssa samalle kiertoradalle sai minut miettimään, miksi peitellä sitä mitä meissä jokaisessa on – miksi seksuaalisuus voi olla niin estynyt ja tabu aihe. Alkuperäisheimoihin verraten heillä ei usein ole vaatteita itsensä ja sukupuolielintensä peittämiseen. Lapset juoksentelevat hiekkarannoilla ja muilla paikoilla alasti, koska se on heille luonnollista eivätkä he ole vielä ehdollistuneet seksuualisuuden ristiriitaiseen jännitteeseen.

Vielä viimeisenä seksuaalisuutta voisi verrata aukeavaan lootuskukkaan: sen terälehdet edustavat eri osa-alueita kokonaisuudessa, jossa mikään yksittäinen osa ei ole toista tärkeämpi tai vähäisempi. Kokonaisuus muodostuu harmoniasta ja lopulta se on enemmän kuin pelkkä osiensa summa. Seksuaalisuudessa on eri kerroksia ja se uudistuu elämänkulussa kuten lootuskukkakin tekee. Seksuaalisuus väreilee maailmassa vielä ruumiista poistumisen jälkeenkin ja huolehtii elämän monimuotoisuuden jatkumisena.

Kategoria(t): Aistillisuus, Eläimet, Elokuvat, Hyvinvointi, Itsetuntemus, Kehollisuus, Länsimaisuus, Primitiivisyys, Psykologia, Seksuaalisuus, Sukupuoli, Tanssi, Tiedostaminen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta kohteessa Seksuaalisuuden diversiteetti

  1. Nanna sanoo:

    Tosi mielenkiintoinen ja ajatuksia herättelevä postaus! Samoja teemoja on itsekin tullut pohdittua usein, mutta mihinkään lopputulokseen en ole kuitenkaan vielä päässyt 😀 Vähän hämmentää tosin tuo jo Freudilta tuttu näkökulma, että seksuaalisuus olisi läsnä ihan kaikkialla, kaikessa aistimisessa ja kaikissa ihmissuhteissa.

  2. avatar Merituuli sanoo:

    Kiitokset. 🙂 Freudista voi tosiaan olla montaa mieltä ja itsekään en aina ole varma miten hänen paradigmoihinsa olisi asennoiduttava. Kenties mikään ehdoton paradigma ei ole kattava kuvaus maailmasta, väliin mahtuu monenlaisia näkokulmia. Hybridi taitaa olla siis toimivin ratkaisu, vaikkei ratkaisua ehkä tarvinne löytääkään – matkalla olo lienee parasta tutkiskelun ja kaiken muunkin kannalta. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 + 2 =