Tunnustus

Hyvät naiset ja herrat!

Voisin hyppiä tasajalkaa tämän ilosanoman johdosta ja taputtaa käsiä yhteen pääni yläpuolella. Tattadaa, saanen kertoa teille jotain tämän yksityisen paraatimarssini lomassa. Nimittäin

minä en tunne itseäni enää yksinäiseksi. Ilotulituksia, kiitos!

Havahduin tähän miellyttävään olotilaan jokin aika sitten. Ei hassumpi tila lainkaan: voin suositella.

Kuinka sitten löysin itseni tästä kärsimyksestä vapaasta tilasta? Ilmeisesti olen kaikkia tietoisuuden tasoja ravisuttavalla tavalla sisäistänyt sen, ettei ihmisten seura vie pois yksinäisyyttä. Tämähän on kaiken arkiajattelun ja nojatuolipsykologian vastainen ajatus. Lukiessani Anthony de Mellon Havahtumista, näin sen koko tähänastista elämänkaartani vasten: ihmiset eivät vie pois yksinäisyyttä, he voivat ainoastaan lievittää yksinäisyyden oireita.

Niin yksinkertaista se on. Aina kun olen viettänyt laatuaikaa ihmisten parissa (jolloin en ole tuntenut itseäni yksinäiseksi), yksinäisyys on astunut seurakseni saman tien kun jään yksin. Seura ei auttanut, se oli vain hetkellistä balsamia haavoille.

Tunnistin tämän yksinäisyyden olotilan olevan samanlainen kuin minulla oli aikaani ennen parisuhdetta. Se väistyi suhteen aikana ja tuli taas luokseni entistä voimakkaampana eron jälkeen. Sama logiikka pätee siis myös siihen, ettei ketään voi rakastaa ehjäksi – parisuhde ei ketään pelasta. Kukaan ei tule viemään pois sisäistä tyhjyyttä ja kumisevaa onttouden tunnetta.

Ainoa joka niin voi tehdä olet Sinä itse.

En tarvitse enää jatkuvasti seuraa lievittääkseni eksistentiaalista ja emotionaalista tuskaani. Mielestäni ihmisellä ei ole kaikki hyvin silloin kun ei kykene kohtaamaan itseään ja olemaan yksin. On paljon helpompaa säätää taustamelu isommalle, jottei tunne sisäistä kakofoniaansa.

Oletko sinä tuntenut itsesi yksinäiseksi? Miten olet menetellyt tämän häiriötilan suhteen?

Kategoria(t): Kärsimys, Kirjat, Muutos, Rehellisyys, Tiedostaminen, Tunteet, Vapautuminen, Voimaantuminen, Yksinäisyys. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

6 vastausta kohteessa Tunnustus

  1. Profiilikuva käyttäjästä Jani Jani sanoo:

    Tällä hetkellä varsinkin pääkaupunkiseudulla on paljon sinkkuja, niin uskoisin asian olevan tapetilla monella. Itse ajattelen sillä tavalla, että jos on aktiivinen erilaisten harrastusten, töitten yms suhteen, niin ei jää aikaa miettiä yksinäisyyttä 🙂

  2. avatar Merituuli sanoo:

    Mikäli tällainen aktiivisuus toimii ja sopii itselle niin hyvä juttu, sehän on vain voittoa sitten. 🙂 Itselläni vain aktiivisuus ei ole poistanut yksinäisyyttä, vaan se on purkautunut muuta kautta, mihin jo viittasinkin tekstissäni. Mutta kyllä, on monia teitä vapaampaan elämään, mitä edesauttaa hyvä itsetuntemus.

  3. Muurajainen sanoo:

    Tervehdys, Merituuli! 🙂

    Onko yksinäisyydestä vapaa tila jatkunut kohdallasi?

    Jäin pohtimaan kirjoittamaasi lausetta: ”- – ihmiset eivät vie pois yksinäisyyttä, he voivat ainoastaan lievittää yksinäisyyden oireita.” Minua mietityttää, että mihin asti tämä pitää paikkansa. Äärimilleen vietynä lausahdus merkitsisi, että ihmiskontakteilla ei ole mitään merkitystä – voisimme kaikki elää hämähäkkien tapaan pimeissä, kosteissa luolissa ja poistua väliaikaisesti vain suvunjatkamistarkoituksissa. Tuskinpa kuitenkaan tarkoitit tätä. Milloin sitten ihminen tietää, että nyt tämä on sitä ”oikeaa” yksinäisyyttä, sitä joka johtuu liian vähistä ihmiskontakteista? Milloin hän osaa tunnistaa, että yksinäisyyden tunne on reaktio aikaisempiin kokemuksiin, ajatustottumuksiin ja tulkintoihin? Mitä sinä ajattelet?

    PS. kirjoitat rikaasti ja runollisesti! 🙂

    • avatar Merituuli sanoo:

      Tervehdys Muurajainen ja kiitokset pohdiskelevasta kommentistasi! 🙂 Ja voi kyllä, en ole kokenut itseäni yksinäiseksi, ah mikä vapaus!

      Päättelit aivan oikein: en kannata äärimmäistä dogmatismia tässä tahi muussakaan asianhaarassa. Ihminen saa olla hyvin tiedostava ymmärtääkseen mitkä reaktiot ja asennoitumiset ovat seurausta ehdollistumisista ja mitkä ns. egovapaita. Tämä on kaikilla niin henkilökohtaista, ettei siihen voi antaa yleispäteviä kaavoja. Mutta uskoisin ihmisen toimivan oikein kun hän oivaltaa noiden kahden toiminnan väliset erot ja voi tietoisemmin ohjata itseään.

      Mietin useita ihmisiä, jotka ovat vetäytyneet joskus vuosiksikin yksinäisyyteen mietiskelemään. Usein he ovat kuitenkin palanneet ja olen ymmärtänyt heidän voineen nauttia kokonaisemmin ja uudella tavalla ihmisten seurasta. Kenties kyse on siis keskitien oivalluksesta, mitä Buddhakin korosti. Ehkei kuitenkaan ole välttämätöntä vetäytyä Saanan huipulle meditoimaan ja tekemään aurinkotervehdyksiä testatakseen itse moista. Minusta tiedostaminen riittää ja sen jälkeen elämä muuttuu väistämättä erilaiseksi.

      Kerrohan mitä itse ajattelet. 🙂

  4. Muurajainen sanoo:

    Hmm, mitä tarkoitat puhuessasi ehdollistumisista? En aivan täysin ymmärrä (antaisitko konkreettisen esimerkin?).

    Vuosia sitten (aikojen alussa) olin vetäytyvä luonne. Sinnittelin eräässä kaveriporukassa, koska pelkäsin yksinäisyyttä kuin ruttoa, mutta mukavuusalueellani elin yksinäisyydessä. Muistan tiskanneeni astioita ja miettineeni tuskastuneesti: Eikö minusta todellakaan saa tämän sosiaalisempaa?! Olenko yhtä onneton kuin – kröhöm, niin ihana kuin hän onkin – isäni? Jos olisin vakaasti uskonut persoonallisuuden muuttumattomuuteen, päiväni kuluisivat yhä ihmisiä vältellessä. Jälkikäteen ajatellen ei mikään ihme, että koin sosiaaliset tilanteet raskaina. Minähän miellytin miellyttämästä päästyäni!

    Jossain vaiheessa lakkasin pääsääntöisesti miellyttämästä. Yksinäisyyttä pelkäsin yhä. Sitten tein uskonloikan ja luovuin kuumeisesta ystävien keruusta. Se vasta oli pelottavaa! Ajattelin, että nythän minä vasta erakoidun. Ystävien keräily ei kuitenkaan ollut onnistunut toivotusti… jos motiivina on pelko ja pakko, lopputulos ei välttämättä ole ruusuinen. Hyppy tuntemattomaan kannatti! Nyt voin sanoa nauttivani aidosti ihmisten seurasta ja ajattelen, että he ovat yksi suurimmista aarteistani. Mistähän tämä tarina tuli mieleeni? Niin, siitä kun kirjoitit yksinäisyyteen vetäytymisestä ja entistä ehompana palaamisesta.

  5. avatar Merituuli sanoo:

    Ehdollistumisilla tarkoitan kaavoittuneita käyttäytymistapoja ja reagointeja, mitkä ovat muodostuneet menneisyydessä ja kulkevat ihmisen mukana sekä tietoisesti että tiedostamattomasti. Esimerkiksi vaikkapa jos ihminen on tottunut kokemaan pettymyksiä rakkaudessa, hän odottaa näin tapahtuvan tulevaisuudessakin. Hän panikoi, lukee mielivaltaisia merkkejä toisen jättämis aikeista ja ei luota suhteen jatkuvuuteen. Toisin sanoen kaivaa omaa kuoppaansa ja kiertää kehää silmät sidottuna ja kädet haroen ilmaa.

    Kauniista kertomuksestasi minulle tulee mieleen Kierkegaardin uskon hyppy: kun hyväksyy kaiken absurdiuden, voi elää täydempää elämää ja löytää mieltä sieltä missä sitä ei ennen voinut havaita. Täytyy vain hypätä ja uskoa elämän kantavan, kuten sinäkin toimit ja huomasit saavasi jotain parempaa aiemman kärsimyksen tilalle. He, ketkä eivät hyppää, eivät ikinä opi lentämään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

26 + = 28