Hetki

Naistenhuoneen edessä parveili joukko ranskattaria, kuin hämmentyneitä hanhia (”Un euro!”). Marssin heidän lävitseen kuin romaanin marginaalinen sivustakatsoja, josta tuleekin äkkiä tärkeä henkilö, ja syötin kolikon automaattiin. Astuin sisään ja viittoilin naisia tulemaan perässä pitäen ovea auki. ”Ooh, merci!”, kajahteli punatuilta huulilta heidän valuessaan peremmälle valkoiseen kaakelitodellisuuteen. Hymyilin yksinkertaisesti, naiivisti, ja vasta kopissa muistin s’il vous plaitin. Muodostin lausetta ääneti huulillani katsellen peilistä sen saamia filologisia muotoja. Olin onnellinen.

Kategoria(t): Maailma, Onnellisuus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

+ 11 = 16