”Nainen lyö yhtä usein kuin mies” ja muita hämmentäviä tarinoita

Minua on hieman askarruttanut vajaan kuukauden takainen uutisointi, jonka mukaan Suomi on toiseksi vaarallisin maa naiselle Euroopassa. Itse hieman kyseenalaistaisin karkeaa tulosta, jonka media on tutkimuksesta vääntänyt. Iltalehdessä ja muissa sensaatiohakuisissa lähteissä tarkastellaan vain sokeasti tilastoja ja päätulosta kiinnittämättä lainkaan huomiota tutkimuksen taustaan, prosessiin ja muihin ilmiötä selittäviin tekijöihin, eli toisin sanoen langetaan lopputulosharhaan.

Tutkimus toteutettiin pelkästään haastatteluin tutkittavien kodeissa. Tämä on mielestäni ongelmallista, koska moni voi sosiaalisen suotavuuden nimissä jättää kertomatta väkivallan kokemuksistaan. Tulokset voisivat olla erilaisia esimerkiksi kyselylomakkein toteutettuna. En mene tässä kirjoituksessa sen pidemmälle kyselylomakkeisiin liittyviin ongelmiin, mutta toimikoon tämä yhtenä vaihtoehtoisena esimerkkinä ja kontrastina.

Tanska ja Suomi sijoittuivat kärkeen tutkimuksessa. Mitä tekemistä näillä kahdella skandinaavisella hyvinvointivaltiolla ja korreloivilla tuloksilla voisi olla keskenään? Saattaisiko olla niin, että koska molemmat maat ovat tasa-arvon kärkeä Telluksella, tanskalaiset ja suomalaiset kenties havaitsevat helpommin väkivallan ilmaisuja ja kyseenalaistavat niitä? Se, mitä pidetään normaalina, hukkuu massaan ja latistuu arkeen. Ei ole helppoa uida koiraa vastavirtaan jos ympäröivä kulttuuri kauhoo perhosuintia toiseen suuntaan. Tasa-arvo mahdollistaa avoimemman julkiseen puheen, lievittää häpeää ja madaltaa kynnystä tehdä rikosilmoitus. Taannoin Ruotsin uutisoitiin olevaan raiskaustilastojen kärjessä, mutta tutkimus kielii pikemminkin siitä, että Ruotsissa raiskaukset tulevat parhaiten poliisin tietoon. Mainittakoon vielä, että individualistinen kulttuuri toteuttaa erilaisia sosiaalisia käytäntöjä kuin kollektivistinen, ja tämä voi näkyä juuri edellisen tapaan rikosilmoituksissa ja tuomioistuimessa.

http://yle.fi/uutiset/bbc_ruotsissa_tilastoidaan_eniten_raiskauksia_euroopassa/6296473

FRA (European Union Agency for Fundamental Rights) selittää tutkimuksen maiden välisiä eroja erilaisella altistumisella väkivallalle. Joissain maissa naiset käyvät enemmän töissä ja viettävät muutenkin enemmän aikaa kodin ulkopuolella, esimerkiksi sosiaalisten ja kulttuuristen motiivien vuoksi. Tämä varmasti pitää paikkaansa ja selittää esimerkiksi osittain Suomen ja Tanskan tulokset yhtenä selittävänä, mutta toisaalta tulos ei ole koko totuus vaan tutkimuksessa ilmenee, että myös parisuhteessa tapahtuu fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa.

Eräät feministit ovatkin kritisoineet oikeudenmukaisuuden toteutumisen mallia, jossa oikeudenmukaisuutta tarkastellaan vain julkisen areenan kautta ja sivuutetaan täysin yksityinen. Julkinen liitetään esimerkiksi politiikkaan ja maskuliinisuuteen. Yksityinen taas vastaa kotia ja feminiinisyyttä. Sinänsä tasa-arvoisessa maassa tapahtuu siis epäoikeudenmukaisuutta kun huomioidaan myös yksityinen puoli, mikä ilmenee myös tästä EU:n tutkimuksesta. Eivätkä nämä paradoksit ja arkikäsitykset tähän pääty, vaan vuoden 2010 tutkimuksesta käy ilmi, että itse asiassa miehet kokevat törkeää perheväkivaltaa naisia useammin ja nainen syyllistyy puolisonsa törkeään pahoinpitelyyn tai henkirikoksen yritykseen vähintään yhtä usein kuin mies : http://yle.fi/uutiset/torkea_perhevakivalta_kohdistuu_miehiin_naisia_useammin/1352897

Vielä viimeisenä FRA selittää maiden välisiä eroja urbaanistumisen ja rikollisuuden yhteydellä sekä korkean alkoholin kulutuksen ja väkivallan korrelaatiolla. Selitykset ovat varmasti aivan päteviä: esimerkiksi suomalainen alkoholikulttuuri on totaalisen erilainen eteläeurooppalaiseen verrattuna. Olen viettänyt pidemmän ajanjakson jälkimmäisen kulttuurin yhdessä pääkaupungissa enkä todistanut tuona aikana ainoatakaan humalaista yhteenottoa tai rekisteröinyt yleistä hoipertelevaa suomalaista katukuvaa. Oma subjektiivinen kokemukseni ei takaa, etteikö sellaista tapahtunut tai voisi tapahtua Etelä-Euroopassa, mutta eiköhän ole selvää, että humalahakuinen juominen on suomalaisten ongelma ja sillä on monia negatiivisia seurauksia: http://yle.fi/uutiset/vaitoskirja_suomi_juo_sukupolvesta_toiseen_enemman/6612220

Toisaalta, ei alkoholi itsessään selitä kaikkea, vaan mukana täytyy olla muitakin tekijöitä. Hieman yllättäen suomalaiset eivät olekaan kärkeä alkoholin kulutuksessa vaan sijoittuvat keskitasolle, ainakin jos tätä vuoden 2012 tutkimusta on uskominen: http://yle.fi/uutiset/infografiikka_suomalaiset_juovat_viinaa_kuin_eurooppalaiset/5100288

Kun kuitenkin tarkastelee tilastoa, alkoholin kulutuksen kärjestä ennen Suomea löytyvät suuret viinintuottajamaat, kuten Portugali, Espanja, Ranska ja Saksa. Eräs ranskalainen totesi minulle kerran pilke silmäkulmassa viiniä menevän joka aterialla. Tiedä tuosta sitten, mutta juomakulttuuri, siihen liittyvät asenteet ja alkoholin nauttimisen tavat ovat hyvin vaihtelevia eri maissa. Vaikka Suomessa ei ehkä juotaisikaan eniten Euroopassa, me emme vain yksinkertaisesti taida osata tehdä sitä keskimääräistä kulutustammekaan oikein, sivistyneesti ja terveellisesti.

Joka tapauksessa tutkimus on hyvin mielenkiintoinen ja suosittelen Iltalehden lööpin sijaan tutustumaan alkuperäiseen tutkimukseen. Seuraavaksi voimme jäädä odottelemaan milloin toteutettaisiin vastaava tutkimus miesten kokemasta väkivallasta, mikä on aiheena poleemisempi.

http://fra.europa.eu/en/publication/2014/vaw-survey-main-results

Onko sinun mielestäsi mahdollista tutkia ja todeta jonkin maan olevan väkivaltaisin toisiin maihin nähden?

Kategoria(t): Kulttuurit, Kyseenalaistaminen, Länsimaisuus, Maailma, Normit, Päihteet, Psykologia, Sukupuoli, Tutkimukset, Valta, Yksilö-yhteisö. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

58 − = 49